SHEIKH ZAYED GRAND MOSQUE

sheikhzayedgrandmosque2sheikhzayedgrandmosque13sheikhzayedgrandmosque5

Dubain lomamme aikana vietimme lähes yhden kokonaisen päivän Abu Dhabissa, noin tunnin ajomatkan päässä Dubaista. Päivän ensimmäinen kohde oli sykähdyttävän kaunis ja henkeä salpaavan upea Sheikh Zayed Grand Mosque, joka on maan suurin moskeija.

Moskeijalle saapuessa naiset saavat tarvittaessa ylleen abayan (hupullinen mekko), sillä niin nilkkojen, ranteiden kuin hiustenkin tulee olla peitossa. Jos ylläsi on kuitenkin väljät, riittävän peittävät vaatteet sekä huivi hiusten peittämiseen voit hyvin liikkua omissa vaatteissasi. Muutamia shortseissa kuljeskelevia miehiä näkyi, mutta ymmärtääkseni olisi suotavaa että miehilläkin on jalassaan pitkät housut.

Turvatarkastuksen ja pukeutumishuoneiden jälkeen siirrytään itse moskeijan alueelle, ja voi miten ihana alue se onkaan – minne tahansa katsot näet jotain uskomattoman kaunista. Jokainen yksityiskohta on viimeistelty ja kaikki tuossa valtavan kokoisessa rakennuksessa on täysin harmoniassa keskenään. Sheikh Zayedin arkkitehtuuri on niin ainutkertaista, että se on heittämällä yksi upeimmista näkemistäni rakennuksista. Se on niin vaikuttava, että sitä on vaikea välittää kuvissa. Se täytyy kokea itse.

sheikhzayedgrandmosque4sheikhzayedgrandmosque3sheikhzayedgrandmosque6sheikhzayedgrandmosque9

Sisäänpääsy Sheikh Zayedin moskeijaan on maksuton, kuten myös abayan lainaaminen. Me matkasimme Abu Dhabiin autolla, mutta mikäli tähän ei mahdollisuutta ole on taksi hyvä vaihtoehto. Vaikka matkaan kuluukin aikaa, on se ehdottomasti sen arvoista. Voin luvata ettet kadu.

Moskejan alueella on myös todella viihtyisä kahvila, josta napattiin mukaamme viilentävät jääkahvit. Kahvien voimalla suuntasimme ensin taateli markkinoille (maistelemaan ja ostamaan maailman parhaita taateleita) ja sen jälkeen Yas Mallille, jonka yhteydessä on myös Ferrari World. Ferrari Worldin jätimme ulkopuolelta ihmettelyä lukuunottamatta väliin, mutta poikaystäväni suureksi iloksi ajoimme päivän päätteeksi vielä Yas Marina Circuit moottoriradalle, jolla on vuodesta 2009 alkaen ajettu yksi Formula 1:sen osakilpailuista. Radan näkeminen tyhjänäkin on melko vaikuttavaa, suosittelen siis piipahtamaan – vaikka et edes seuraisi autourheilua. Jos matka Abu Dhabiin pelkästään moskeija vierailun vuoksi tuntuu vaivalloiselta, on siellä siis paljon muutakin nähtävää!

sheikhzayedgrandmosquesheikhzayedgrandmosque8sheikhzayedgrandmosque7sheikhzayedgrandmosque10

Ah tuota kauneutta! Muisto jota vaalin mielessäni kunnes seuraavan kerran pääsen sitä paikanpäälle ihastelemaan. Kiitos Jennille minusta ja poikaystävästäni otetusta kuvasta!

TURISTINA DUBAISSA

dubai7

Lomalta paluusta on jo viikko: juuri sopiva aika jotta punoitus ja hieman palanut iho on ehtinyt muuttua päivetykseksi.

Olimme Dubaissa yhteensä 5 kokonaista päivää. Mitä loman pituuteen tulee niin sanottakoon, että olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta jo tuossa ajassa ehdimme nähdä ja tehdä hurjan paljon. Kiertelimme vanhoissa Soukeissa, vietimme päivän Wild Wadi -vesipuistossa, ajoimme vajaa tunnin matkan Abu Dabiin, ihastelimme Sheik Zayedin moskejaa, voimme pahoin aavikolla, ihmettelimme hulppeita ostoskeskuksia, otimme aurinkoa Marina Beachilla, pyörähdimme The Outlet Villagessa ja mitähän vielä? Ennen kaikkea nauroimme ja nautimme toistemme seurasta.

Jenni ja hänen poikaystävänsä ovat asuneet Dubaissa viime syksystä lähtien, ja toistelin jo reissussa monen monta kertaa miten kiitollinen olin heidän opastuksestaan, neuvoistaan ja seurastaan tällä itselleni vieraalla maaperällä. Etenkin liikkuminen paikasta toiseen helpottui huomattavasti – kirsikkana kakun päällä sain vapaasti hoilottaa automatkat Ed Sheeranin uusia biisejä,hah. Poikaystävämme tapasivat tällä reissulla toisensa ensimmäistä kertaa, mutta käyttäytyivät jo kuin vanhat kaverukset. Meillä oli kyllä ihan huikea porukka!

Sekä meno-että paluulentomme ajoittuivat yöhön ja nuo vajavaiset yöt vietimme Jennin luona. Muuten yövyimme Premier Inn Ibn Battutalla, jota voin suositella lämmöllä. Sijanti ei ehkä ole ideaalein mikäli liikkuu omatoimisesti (me siis liikuimme lähes poikkeuksetta Jennin autolla), mutta aivan vastapäätä on kuitenkin metro ja taksilla matkustaminen on Dubaissa edullista. Palvelu oli erinomaista, uima-allas hyvä, kuntosalillakin sai treenin aikaiseksi, vieressä (tai oikeastaan kiinni hotellissa) oli Ibn Battuta -ostoskeskus (josta löytää ihan kaiken tarvitsemansa), huoneet olivat tilavia ja viihtyisiä. Hinta-laatusuhde ehdottomasti kohdillaan.

Mitä tulee Dubaihin kaupunkina, oli se ehdottomasti yksi siisteimmistä, turvallisimmista (jos ei oteta huomioon täysin päätöntä liikennettä…) ja huomaavaisimmista paikoista missä olen ikinä ollut. Toki joukkoon mahtui myös muutama ei niin miellyttävä hetki, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.

dubai2dubai1dubai5dubai6

Wearing

Dress/Hallhuber

Bag/Mulberry

Sunglasses/Céline

Pictures of me Jenni Ukkonen

RAVINTOLA VINKKI LONTOOSEEN: THE GOOD LIFE EATERY

thegoodlifeatery5

Vaikka Lontoossa olenkin asunut ja sitä myöden minulle on muodostunut sinne aikoinaan ne omat suosikki kahvilta sekä ravintolat, ei niitä tällä kertaa juuri tullut koluttua. Kaupungin tarjonta muuttuu niin huimaa vauhtia että uusia, testaamisen arvoisia paikkoja riittäisi varmasti vaikka jokaiselle päivälle jopa siellä asuville, vierailijoista puhumattakaan. Omista vanhoista suosikeistani voisi tehdä oman postauksensa, olisiko sellaiselle kiinnostusta? Nyt kuitenkin uutta vinkkiä kehiin!

Jo keväisellä Los Angelesin reissulla tutustuin ja ihastuin Yelp nimiseen appiin, joka nimensä mukaisesti auttaa käyttäjäänsä. Olipa kyse sitten kahvilasta, ravintolasta, nähtävyydestä tai kaupasta, Yelp auttaa sinua löytämään kyseisen paikan lähettyviltäsi. Voit rajata haun omien mieltymystesi mukaisesti, selata muiden käyttäjien arvioita ja mikä parasta nähdä kuvia esimerkiksi ravintolan annoksista! Voit myös itse antaa arvion ja lisätä ottamiasi kuvia muiden nähtäville. Lontoossa lounasajan kolkutellessa (ja pienen nälkäkiukun uhkaavasti lähestyessä…) mieleni teki jotain mitä osasin kuvata vain sanoilla ”hyvän mielen ruokaa”, lokaatiossa jossa voisi rauhassa istuskella sekä lounaan että jälkiruokakahvin ajan. Yelpin avustuksella löysin nopeasti (taisin käyttää hakusanana vegaaniruokaa) Sloan Squaren lähettyvillä sijaitsevan The Good Life Eateryn. Jos pääsisin menisin sinne uudestaan vaikka heti!

thegoodlifeeatery3thegoodlifeeatery1thegoodlifeeatery4

The Good Life Eatery löytyy Lontoossa kolmesta lokaatiosta, joista me käytiin Chelsean toimipisteessä (osoite on 59 Sloane Avenue). Pieni, tunnelmallinen ja ilmeisen suosittu ravintola, jossa oli ystävällinen palvelu sekä paljon trendikkäitä asiakkaita – ihastelin jokaisen sisään astuvan mimmin laukkua, kenkiä ja aurinkolaseja. Kyseessä on siis myös loistava people watching spotti!

Ruokalistalta löytyi aamupalaksi sopivia annoksia, salaatteja, wrappeja, bowleja sekä kahveja ja smoothieta. Oma lounas bowlini sisälsi kirjaimellisesti vähän kaikkea, ja se oli juurikin sitä mitä halusin: värikästä hyvän mielen ruokaa. Me syötiin lounaan lisäksi aivan älyttömän hyviä paleo vohveleita ja nautittiin vielä kahvit niiden kanssa. Oih, ihan tulee vesi kielelle niitä vohveleita muistellessani!

The Good Life Eatery saa minulta arvosanaksi 5/5! 

KESÄISIÄ MUISTOJA MÜNCHENISTA

munchen4

Minun on pakko myöntää, että jos bestikseni ei olisi asunut viimeistä vuotta Münchenissa, olisin tuskin ihan ensimmäisenä eksynyt lomailemaan tuohon kuvankauniiseen kaupunkiin. Olen vuosia sitten käynyt Berliinissä, joka ei jotenkin ihan vienyt sydäntäni eikä Saksa siis ole jäänyt mieleeni potentiaalisena kaupunkiloma kohteena. Oman henkilökohtaisen matkaoppaan johdolla sain kuitenkin nauttia neljän päivän ajan kauniista arkkitehtuurista, upeista maisemista ja herkullisesta ruuasta joita Münchenilla oli tarjota.

Ajattelenkin, että näin syksyisen maanantaiaamun kunniaksi on hyvä palata muistoissa kuukauden takaiseen Münchenin reissuuni. Tykkään itse lukea muiden vinkkejä ja kokemuksia, joten siksi haluan myös muutaman oman suosikkini lomaltani jakaa – ihan vaikka siltä varalta, että joku teistä on suuntaamassa visiitille tuohon Saksan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin.

munchen1munchen5

Etelä-Saksa on pullollaan erilaisia Linnoja, joista me vierailtiin kunnioitusta herättävässä Schloss Nymphemburgissa. Tämä valtava palatsi oli alunperin Baijerin kuninkaallisten pienempi kakkosasunto; naureskeltiinkin Jennin kanssa että ei tainnut varsinainen palatsi sitten riittää kun piti tälläinen pieni lisärakennus saada, hah. Upea arkkitehtuuri ja kaunis (ja valtavan suuri) puutarha olivat täydellistä ajanvietettä kuumana päivänä. Nymphemburgin palatsi sijaitsee hieman ydinkeskustan ulkopuolella, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien varrella.

munchen7munchen6

Huimia näköaloja rakastavan suosittelen vierailemaan Münchenin vanhimman kirkon Peterskirchen huipulla. Muutaman euron sisäänpääsymaksulla ja loputtomalta tuntuvia kapeita portaita kipuamalla pääsee ihastelemaan 360° näköaloja kaupungista, joskin kirkkoa kiertävä näköalatasanne ei ole omiaan ahtaita paikkoja kammoavalle.

munchen9munchen8

Lisää näköaloja tarjosi oma suosikki spottini, The Flushing Meadows hotellin kattoterassi. Nautittiin täällä rauhaisa aamupala, jonka saapumista jouduttiin tosin odottamaan tuhottoman pitkä aika. Mukava tarjoilija tosin ymmärsi tilanteen, ja kiikutti meille santsikupit kahvia. Muita kahviloita ja ravintoloita joihin Jenni minua vei ja joita kaikki voin lämpimästi suositella olivat Bite Delite (hyvä matcha latte sekä täyttävä acai bowl)Gratitude Eateryssa (vegaanista ruokaa), Ice Date (parasta syömääni vegaani jäätelöä) sekä Tushita Teehaus (ihana lounas kulho, sekin niin ikään vegaaninen).

bitedelite.jpgicedate.jpg

Mitä tulee matkani pituuteen ja ajankohtaan niin tuollainen 3-4 päivää/pidennetty viikonloppu oli mielestäni varsin riittävä aika Münchenissa. Loppukesästä säät todellakin suosivat, mutta sen kummemmin en osaa lähteä sopivaa vuodenaikaa vierailulle suosittelemaan sillä minulla ei vertailukohtaa ole. Etelä-Saksan talvi taitaa kuitenkin olla suhteellisen leuto, joten uskon että esimerkiksi jouluinen München olisi myös todella kaunis!

42 RAW COPENHAGEN

42raw3

Kuten jo aiemmassa päivä Kööpenhaminassa -postauksessani lupailin, olisi vuorossa ravintolasuositus Kööpenhaminaan!

Instagram oli jälleen apunani, kun tein matkaa edeltävää tutkimustani ja bongailin mahdollisia ruokapaikkoja. 42 Rawn kauniit acai bowlit kiinnittivät heti huomioni, ja päätin että niitä oli päästävä maistamaan! Ravintola löytyy kolmesta eri osoitteesta, me käytiin syömässä Pilestræden yksikössä – kyseessä oli kohtuu pieni tila, mutta ainakin aamulla saatiin pöytä ihan sen kummempia odottelematta. Istumapaikkoja oli kuitenkin sen verran rajatusti, että kannattaa varautua siihen että joutuu jakamaan pitkän pöydän muutaman muunkin ruokailijan kanssa.

42raw1042raw542raw842rawcopenhagen2

Koska oltiin liikkeellä aamulla, ja kyseessä oli mun synttäripäivä päädyttiin molemmat tilaamaan herkullisen kuuloiset brunssilautaset, jotka sisälsivät ikään kuin vähän kaikkea. Etenkin tuo leipä sekä avokadotahna olivat to die for, eikä kyllä mikään muukaan annoksessa jättänyt kylmäksi. Myös kahvi oli todella hyvää, ja kun taustalla soi Ed Sheeran ei voi kovin huonosti mennä.

Kööpenhaminan ravintola ja kahvila tarjonta oli muutenkin aivan omiaan mitä tulee erilaisiin terveellisiin herkkuihin, smoothiehin ja mehuihin. Joka kulmalla tuntui olevan toinen toistaan söpömmän näköisiä mehupaikkoja ja terveyskahviloita. Niitä olisi mielellään tutkinut enemmänkin, harmi että vajaassa kahdessa päivässä voi juoda vain tietyn määrän kahvia – vai onko olemassa sellaista asiaa kuin liian monta kahvikuppia päivässä, hah.

42raw942raw642raw742raw4

Ah, pelkät kuvat nostavat veden kielelle – tuo paikka yksinään olisi mielestäni riittävä syy lähteä Kööpenhaminaan uudestaan mahdollisimman pian!

CENTRAL PARK SUNDAY

centralpark7

Suomalaisista juhannustunnelmista hieman erilaisiin sunnuntai fiiliksiin, nimittäin viime kuiseen NYCin reissuun ja rennon sporttiseen sunnuntai lookiin!

Central Park on yksi New Yorkin joka kertaisista must see kohteista; etenkin kauniilla säällä ja hyvillä kengillä tuota 3,4 neliökilometrin laajuista puistoa jaksaisi kierrellä vaikka koko päivän. Katseltavaa, kuvattavaa ja fiilisteltävää nimittäin riittää! Lisäksi paikalla on varmasti aina joku jota voi kysäistä kuvaajan rooliin, ja näin ollen ihanan matkamuisto kuvan saaminen yhdessä matkakumppanin kanssa on taattu. Alempaa löytyykin koko reissun suosikki kuvani minusta ja Jennistä – kuvien teettäminen on ollut jo pitkään to do listallani, ja tuo päätyy varmasti kehyksiin ❤

Nuo Niken Free 5.0 malliset lenkkarit olivat yksi NYCin ostoksistani, jotka pääsivät käyttöön heti reissun aikana, läpäisten kaupunkiloma käyttökokeen täysin pistein. Niken Freet ovat yleisesti ottaen olleet omaan jalkaani just eikä melkein hyvät juurikin tuollaiseen city käyttöön, juoksulenkille en ne jalassa välttämättä lähtisi, mutta kävelyyn juuri passelit. Raikas koralli tuo väriä muuten hyvin rauhalliseen asuun – tykkäänkin yleensä valita lenkkareihini sellaista väriä mitä en muuten välttämättä päälleni pukisi, joskin tällä hetkellä haaveissa on koko mustat Niket.

nikefree5centralpark3centralpark1centralpark10centralpark6centralpark5centralpark4ystävyysnikefree5.0centralpark8centralpark9

Wearing 

Pants & Shoes / Nike

Sweater / Gap

Sunglasses / Coach

Watch / Daniel Wellington

PÄIVÄ TALINNASSA & MUUTAMA RAVINTOLASUOSITUS

tallina1.jpg

Viime vuosina Baltiaan suuntautuneet reissuni ovat olleet hyvin koiranäyttely painotteisia, joten kun minulta vajaa viikko sitten kysyttiin lähtisinkö päiväksi Tallinnaan ihan puhtaasti syömään ja fiilistelemään olin heti pakkaamassa laukkuani.

Matkaan lähdettiin Reetan kanssa perjantai-iltana, Tallinnassa oltiin aikaisin lauantai aamulla ja päivän rapakon takana pyörittyämme matkasimme illalla Helsingin kautta takaisin Turkuun, joten sunnuntaina sai herätä omasta sängystä – ihan täydellisen mittainen irtiotto! Molemmille epätyypillisesti ei juuri oltu otettu asioista (eli osoitteista ja aukioloajoista) etukäteen juurikaan selvää, joten intuitio oli päivän sana, heh.

fhoone3fhoone1sfäär3tallinna4

Aamu aloitettiin Telliskiven alueella pyörimisestä, sekä maittavasta ja täyttävästä aamupalasta F-hoonessa (Telliskivi 60A). F-hoone oli varsin koruton, persoonallisesti sisustettu ja ystävällisellä nuorella miestarjoilijalla varustettu ravintola, jossa tarjoiltiin puuron ohella hyvin paksua café lattea ja erittäin minttuista vihersmoothieta. Telliskiven alue oli minulle uusi – mutta sitäkin miellyttävämpi – tuttavuus, jonka pienissä sisustus, vaate -ja kosmetiikkaputiikeissa olisi voinut pyöriä paljon pidempäänkin. Kävelymatka satamasta oli todella lyhyt, ja muutenkin oltiin molemmat positiivisesti yllättyneita siitä miten hyvin hallittavissa kaupunki oli vaikka liikuttiinkin koko päivä jalkaisin.

cafeinspiratinon1cafeinspiration3tallinna3tallina5

Telliskiveltä jatkettiin sateessa tarpomista kohti vanhaakaupunkia, jonka turistien täyttämillä kujilla ei jaksettu kuitenkaan kovinkaan kauaa harhailla. Lounaspaikka löydettiin kuitenkin erään hurmaavan kivitalon kellarista, tämä vegaani kahvila Kohvik Inspiratsioon (Lai 44) saa minulta lämpimät suositukset! Paikan erikoisburgeri oli taivaallista ja koko ruokalista houkutti meitä molempia siinä määrin, että Reetta uhosi että kävisi paikassa joka päivä jos asuisi yhtään lähempänä.

Burgerit masussamme jatkettiin päämäärätöntä kahvikupit kourassa kiertelyä, ja iltapäivällä käytiin vielä tekemässä pientä alennusmyyntien tsekkausta Viru-keskuksessa. Koko päivän jatkuneen sateen kastelemina (mulla ei tietenkään ollut sateenvarjoa mukana…) ja jalat mukulakivillä kävelystä väsyneinä suunnattiin dinnerille sataman läheisyydessä sijaitsevaan yhdistettyyn ravintola & putiikki Sfääriin (Mere pst.6E). Sfääristä olin kuullut suosituksia usealta taholta, enkä tosiaan turhaan! Todella hyvää ruokaa, ja ihanan seesteinen ilmapiiri. Itse nautin jonkin sortin bataatti annoksen, Reetta puolestaan valikoi listalta risoton – molemmat olivat 10/10!

Aikaisen dinnerin jälkeen olikin aika suunnata Rimi marketin kautta (koska ruokakauppaturismi) kautta laivaan, jossa jaksettiin vielä väsymyksestä huolimatta fiilistellä onnistunutta päivää – sekä kirota laivan huonosti toimivaa wifiä.

sfääri1sfäär2tallina6

Tällä reissulla siis skipattiin superalkot kokonaan, ja keskityttiin sen sijaan nauttimaan ruuasta ja siinä sivussa mitä mielenkiintoisimmista keskusteluista ja ajoittain hieman huonosta huumorista. Kurjasta säästä huolimatta mieli oli koko päivän ajan hyvin aurinkoinen, ja voin taata että Reetta saa musta vielä tulevaisuudessakin reissukaverin!

Ps. Reetta kuvasi päivästämme myös pienen videon, joka löytyy täältä. Käykäähän kurkkaamassa, ja kertokaa mitä piditte? Itse ainakin tykkään hurjasti tuollaisista fiilistely videoista! :-)xx

MY FAVOURITE BREAKFAST SPOTS IN NEW YORK

Aamupala, tuo päivän tärkein ja ihanin ateria. New Yorkin lomallamme otimme kaiken ilon irti rauhallisista, täyttävistä ja herkullisista aamupalahetkistä. Puhdasta aamupalataikaa.

Olimme etukäteen merkkailleet ylös niitä juuri nyt pinnalla olevia kahviloita ja ravintoloita, joissa halusimme käydä starttaamassa päiviämme. Olemme Jennin kanssa molemmat aamuihmisiä, ja myös lomalla päivärytmimme pysyy sellaisena että herättiin aina ihan viimeistään 7 maissa, ja suunnattiin aamiaiselle heti 8 maissa. Suurin osa näistä suosittelemistani paikoista aukesikin juuri noihin aikoihin – sunnuntaisin aukioloajat saattavat vaihdella, joten ne kannattaa tsekata aina etukäteen. Me jouduttiin nimittäin hieman tappamaan aikaamme sunnuntaiaamuna, sillä oltiin liikkellä vähän liiankin aikaisin, suurin osa paikoista kun tuntui avaavan ovensa vasta 9ltä. 

Eikä muuten oltu ainoita aikaisia lintuja, etenkin ne kaikkein trendikkäimmät paikat täyttyivät jopa aamuvarhain vikkelään, joten suosittelen olemaan paikalla ajoissa, mikäli mielii saada murua rinnan alle ilman sen kummempaa jonottelua.

Two Hands/164 Mott St

twohandsnewyork2twohandsnewyork

Two Handsin smoothie bowlit ovat vilkkuneet instafeedilläni tiuhaan tahtiin, eikä turhaan. Herkkullista, trendikästä ja kauniista aseteltua ruokaa sekä ystävällistä palvelua. Viihtyisä ympäristö, ja hauska sisustus – mm.kattolamput olivat kuin pilviä! Lisäksi kahvilassa oli pieni putiikki, josta olisi voinut ostaa esimerkiksi ikioman Two Hands kahvikupin matkamuistoksi.

Chinatownin lähistöllä sijaitsi muuten paljon tällä hetkellä super suosiossa olevia ravintoloita ja kahviloita, kannattaa siis suunnata sinne päin tutkiskelemaan tarjontaa!

Bluestone Lane/30 Carmine St (&other locations)

bluestonelanenewyorkbluestonelanenewyork2

Oma suosikkini! Itse tilasin kerrassaan herkulliset overnight oatsit, eikä Jennin smoothiebowlkaan tainnut olla herkullinen ainoastaan ulkonäkönsä puolesta. Lisäksi todella hyvää kahvia, täällä juotiin varmasti reissun parhaat cappucinot.

Sisustus oli ehdottomasti Bluestone Lanen parhaita puolia; marmoripöydät, astiat ja jopa lautasliinat saivat kaikki huokailemaan ihastuksesta. Myös palvelu oli vikkelää ja ystävällistä.

The Butcher’s Daughter/19 Kenmare St (&other locations)

thebuchersdaughternewyork2thebutchersdaughternewyork

Trendikäs ravintola, jossa istuttiin pitkässä pöydässä yhdessä muiden asiakkaiden kanssa – me olimme paikalla sen verran aikaisin, että saatiin ruokailla ihan omassa rauhassamme, mutta mikäli osut paikalle ruuhka-aikaan varaudu jakamaan hetki myös tuntemattomien ihmisten kanssa, personal space ei ole kovinkaan suuri. Jenni sanoi syöneensä täällä elämänsä parhaat french toastit, eikä minunkaan avokado leivässä ollut valittamista.

Ilmapiiri oli rento ja ystävällinen palvelu, tarjoilijoita olisi voinut erehtyä luulemaan asiakkaiksi!

TGIF/THE HIGH LINE, NEW YORK

thehighlinenewyork1

Mukavaa perjantaina! Millaisia viikonloppu suunnitelmia siellä on? Itse olen vielä tänään töissä iltavuorossa ja sitten vietänkin töistä vapaan viikonlopun – luksusta!

Huomenna suuntaan eräisiin ylioppilasjuhliin, viime kerrasta onkin aikaa jo hyvä tovi. Oma sukuni on hyvin pieni, eikä tuttavapiirissä muutenkaan tunnu juhlia joka vuosi olevan, joten valkolakkien juhliminen on minulle hieman harvinaisempaa. Samalla voisin jälleen kerran kauhistella sitä, miten omista ylioppilasjuhlistani on aikaa jo 6 vuotta? Niin se aika vain rientää!

Nämä kuvat on puolestaan otettu The High Linella, josta muuten siitäkin tuntuu olevan jo pieni ikuisuus, vaikka todellisuudessa lomaalta paluusta on aikaa vasta noin viikko. The High Line on New Yorkissa, Meatpacking Districtiltä alkava (tai päättyvä), varsin vertaansa vailla oleva puisto. Paikka on omiaan niin lenkkeilyyn, kaupungin fiilistelyyn tai vaikkapa rauhaisaan kahvihetkeen, sillä sieltä löytyy useampi houkuttavan näköinen ruokakoju sekä kahvikärry. Meidän hotelli sijaitsi aivan High Linen kupeessa, joten täällä tuli vierailtua useampanakin iltana – täydellinen spotti myös kuvien ottamiseen, ja niistähän me Jennin kanssa tykätään!

thehighlinenewyork3thehighlinenewyork2newyork10thehighlinenewyork4

The High Line, Between Gansevoort Street in the Meatpacking District and West 34th Street, between 10th and 12th Avenues (several entry points)

FLATIRON BUILDING

newyork1flatiron2

New York on kaupunki joka on täynnä toinen toistaan kauniimpi rakennuksia – katsottavaa ja kuvattavaa todellakin riittää.

Flatiron Building, eli nimensä mukaisesti silitysraudan mallinen rakennus on varmasti yksi New Yorkin tunnetuimmista maamerkeistä. Paitsi kuvauksellisuutensa vuoksi, myös alueen loistavan ravintola tarjonnan ja yleisen eläväisyyden vuoksi suosittelen lämpimästi Flatironin kupeessa vierailemista mikäli olet matkustamassa New Yorkiin. Etenkin sellaisia hieman ”parempia” pikaruoka vaihtoehtoja ympäristöstä löytyi runsaasti, niistä ehdottomasti plussaa! Etenkin mieleeni jäivät herkulliset lounashetket  seuraavissa paikoissa: Dig InnNanooshIndikitchChop’tJust Salad sekä Fresh & Co (jonka tarjoamista quinoa bowleista kuva alempana, nam!).

Muutenkin New Yorkin ravintola -ja kahvila tarjonta on varsin vertaansa vailla, ja sieltä todella saa aina juuri sitä mitä mieli tekee. Me syötiin lähes poikkeuksetta lounasta jossain näistä yllä mainituista ketjuravintoloista, mutta useasti ne olivatkin niitä kaikkein maittavimpia ja helpoimpia vaihtoehtoja. Niissä trendikkäimmissä ja kaikkien huulilla olevissa paikoissa nimittäin sai jopa niin sanottua pikaruokaa odottaa puoli tuntia – ja sitä ennen puolituntia ennen kuin pääsit edes tilaamaan. True story, mutta olihan ne by CHLOEn kuuluisat vegaaniset burgerit pakko päästä testaamaan. Saatiimpahan jonotellessa kuitenkin kokoa melko hullunkurinen kohtaaminen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ja päästiin sitä myötä juttusille melko kiinnostavalta vaikuttavien persoonien kanssa – New York se osaa aina yllättää.

Palatakseni vielä Flatironiin sekä sen ympäristöön, mainittakoon vielä että ravintoloiden lisäksi lähistöllä on runsas tarjonta erilaisia liikkeitä – eikä esimerkiksi maailman kuulu tavaratalo Macy’s sekään ole kuin lyhyen kävelymatkan päässä. Nappaa siis metro 23st pysäkille (lähimmäksi pääset N ja R -linjoille) ja nouse katutasoon haistelemaan ja maistelemaan Flatiron districin tunnelmaa!

flatironbuilding2.jpgfreshandco.jpgflatiron3

Wearing

Top & Trouser / Zara

Bag / Balenciaga

Watch / Daniel Wellington

Flatiron Building, 175 5th Ave