HELLO FEBRUARY

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja niin jäi taakse taianomainen tammikuu: uusi viikko, uusi kuukausi. Tammikuu piti sisällään paljon ihania hetkiä, oivalluksia, naurua, onnellisuutta. Se oli kuukausi jona monta muutoksensiementä tuli kylvettyä, tulevaisuutta kaavailtua ja uusi seikkailuja suunniteltua.

Tähän asti olen aina pitänyt helmikuuta jotenkin mitäänsanomattomana kuukautena: uuden vuosiluvun mukanaan tuoma jännitys on jo haihtunut, mutta kevääseen on silti vielä hurjasti matkaa. Helmikuusta ensimmäisenä mieleen tulee kuun puolenvälin tienoille ajoittuva ystävänpäivä, mutta sekään ei ole ikinä ollut minulle mitenkään big deal. Lumesta loskaan vaihteleva sääkään ei juuri jaksa innostaa, sillä ikinä et aamulla herätessäsi tiedä tarvitseeko jalkaan vetäistä Uggit vai Conssit. Kaikesta huolimatta tänä vuonna minulla on vahvasti sellainen fiilis, että tästä tulee hyvä kuukausi – ainakin kuun ensimmäinen päivä on ollut hyvin lupaava.

Helmikuun fokuksesi olen asettanut sen että karsin hieman menojani, sillä haluan aina tehdä täysillä ne asiat jotka teen. Tällä hetkellä huomaan edelleen yrittäväni olla kaikkialla ja kaikille, jättäen itseni taka-alalle. Tammikuussa huomasin että ”siiriaikani” jäi aivan liian vähälle, mutta silti podin huono omaatuntoa jos kieltäydyin jostain vain siksi että olisin halunnu viettää aikaa yksinäni. Mieluummin hieman vähemmän ja hyvin, kuin vähän kaikkea puoliteholla. Joka suuntaan säntäilystä ja hektisestä elämänmenosta huolimatta mulla on päällä jotenkin hirvittävän hyvä flow!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

New week, new month, new focus – let’s do this February!

Pictures by Mona Nieminen

SUNDAY THOUGHTS ABOUT SOCIAL MEDIA

IMG_3959

Kuluneen viikon aikana seuraamani blogit ovat täyttyneet sosiaalista mediaa koskevista teksteistä, sometähti Essena O’Neillin (kenestä en rehellisesti sanottunu ollut kuullut sanaakaan ennen tätä viikkoa) julistettua maailmalle ettei some ole totuus – shocking. Loistavia ja hyvinkin toisistaan eroavia tekstejä aiheesta olen lukenut muun muassa MonanJaninan, Monnan AnnanVilman ja Johannan blogeista. Kannattaa käydä kurkkaamassa mitä mimmeillä on sanottavaa!

Aikuisena ihmisenä olen ja koen aina olleeni tietoinen siitä ettei kenenkään instagram, blogi tai tuoreimpana tulokkaana snapchat ole yhtäkuin todellisuus siitä millainen ihminen sieltä somen takaa löytyy. Se on siloiteltua pintaa, hyvää mieltä tuottavaa visuaalisuutta, hyvin esitettyjä mielipiteitä ja kauniisti aseteltuja asukuvia – ja hemmetin hyvä että on. Kyllä niitä finnejä, huonoja hiuspäiviä ja tiskivuoria löytyy ihan riittämiin omastakin takaa. Juu, kyllä minä mietin melko tarkkaan minkälaisia kuvia lataan instaan, mistä kulmasta itseäni kuvaan tai haluan kuvattavan ja ”näytänkö mä tässä kuvassa lihavalta” on päässyt suustani kerran jos toisenkin, mutta silti koen että olen somessa ihan oma itseni – se visuaalisuudesta ja kauniista kuvista nauttiva Siiri. En välttämättä se yöpuvunhousuissa lähikauppaan lähtevä Siiri tai huulipunan käyttöä hieman urpona opettelva Siiri, mutta se on minun oma valintani. Ja mielestäni jokaisella on vapaus valita mitä haluaa itsestään siellä somessa jakaa, katsojalla on vastuu omata sen verran medialukutaitoa että ymmärtää ettei kukaan ole täydellinen yli-ihminen vaikka instatili olisikin pelkkää pumpulia. Itselleni lähempänä sydäntä onkin kysymys siitä miten some vaikuttaa omaan kehonkuvaani.

Hieman reipas vuosi sitten kirjoitin jopa yliopiston lopputyötäni otsikolla: ”Strong Is the New Skinny” – How Has the Change In Consumers’ Body Image Affected the Fashion Industry?”, tuolloin tuli pohdittua paljon myös omaa minäkuvaani sekä kehonkuvaan liittyviä ihanteita. Koen jo pitkään olleeni ikään kuin kahden tulen välissä: muotimaailma klassisesti rakastaa hoikkaa naisvartaloa joka toimii henkarina kantamilleen vaatteille, kun taas fitness lajien parissa tavoitellaan lihaksikasta ja sopusuhtaista vartaloa. Molemman sorttisia somekanavia tulee seurattua.

IMG_5283IMG_3961

Noloa kyllä minun on myönnettävä että kyllähän se some vaikuttaa toisinaan hyvinkin paljon siihen miten nään itseni, ja nimenomaan siihen miten nään itseni verrattunu muihin. There, I said it. Vertaan itseäni muihin. Mutten silti nää somea kaiken pahan alkuna ja juurena, sillä ilman yhden yhtä somekanavaakin olen aina ollut hyvin itsekriittinen ihminen; pyrin aina parempaan, olen hyvin harvoin tyytyväinen ja annan itselleni aivan liian vähän kiitosta onnistumisista. Piirteitä jotka puskevat minua eteenpäin, jotka saavat minut antamaan itsestäni kaiken mitä annettavana on.

Myönnän kisadieetin ja etenkin kisojen jälkeisen ajan pistäneen minut miettimään paljon omaa kroppaani, ja sitä miten siihen suhtaudun. Valehtelisin jos väittäisin etten olisi nauttinut dieetillä peilikuvassa tapahtuvista muutoksista – mutta kolikon kääntöpuolena ajoittain ahdistuneeni kisoista palautuvan kropan hyväksymisestä. Jo kisoihin tähdätessä sitä tietää ja ymmärtää että kisadieetti on kisadieetti, kisakunto on hyvin hetkellinen tila eikä sen kunnon varaan voi omaa minäkuvaansa rakentaa – tai jos niin tekee niin liikutaan hyvin heikoilla jäillä. Itse taisin kuitenkin tuohon virheeseen tiedostomattani sortua, sen verran koville on ajoittain ottanut tämä ”normaaliin” kuntoon totuttelu – varsinkin kun tämä oma kroppani on kyllä ottanut it’s sweet time to recover. Ja tässä asiassa olen havahtunut siihen miten oma arvostelukyky saattaa somen äärellä hämärtyä.

Heti kisojen jälkeen huomasin selailevani instaa ja vertailevani omaa kuntoani muihin kevään kisaajiin – tai pahimmassa tapauksessa syksyn kisoja kohti dieettaaviin kisaajiin. Äly hoi, et olisi jättänyt. Meillä jokaisella on ne omat heikot kohtamme ja heikot hetkemme, me kaikki ollemme kuitenkin vain ihmisiä. Siinä vaiheessa kun tunnistin oman täysin hullunkurisen käyttäytymiseni, tuon päättömän ja pahaa mieltä aiheuttavan vertailun havahduin ja päätin lopettaa monen instatilin seuraamisen. Valintojen maailma. Somen kuuluu tuottaa hyvää mieltä, ei ahdistusta. Kuinka helppo sitä omaa kuntoaan onkaan vääristää filttereillä, kuvakulmilla ja valotuksella; yläkulmasta otettu kuva, vähän kontrastia ja varjoja. Mitä minä siitä hyödyn jos joku haluaa esitellä jäätelön syönnin seurauksena pomppivia suoniaan? Itselleni jäätelö aiheuttaa lähinnä vatsakipua ja sokerihumalaa – eikä sitä kyllä saa ikuistettua kauniiseen instakuvaan vaikka kuinka yrittäisi. Onhan se nyt sulaa hulluutta tuijottaa päivästä toiseen kuvia jotka tuottavat itselleen pahaa mieltä, siksi esimerkiksi instagramissa on se unfollow -nappula. Eikä niitä omia kuviakaan kannata liiaksi tuijotella, vaikka siitä visuaalisesta ulkoasusta tarkka olisikin. Note to self: viimeistelty saa olla, mutta täydellinen ei tarvitse olla. There is no fun in perfection. Ystäväni kerran totesi minulle että omista kuvistaan saa pitää, mutta niihin ei saa rakastua – hemmetin hyvin sanottu.

IMG_5281IMG_5278

On hienoa että meitä herätetään pohtimaan asioita, kyseenalaistamaan omaa käyttäytymistämme ja katsomaan asioita kriittisesti. Minulla on ollut omat heikot hetkeni somen kanssa, mutta en sitä kuitenkaan ole hylkäämässä, olenhan luonteeltani lojaali. Ei some elämääni pilaa. Ehkä se korostaa herkkyyttäni ulkopuolisille ärsykkeille, mutta samalla se tuo paljon iloa ja inspiraatiota elämääni. Some ei kuitenkaan ole mikään välttämätön paha, se on itseasiassa varsin helposti vältettävissä eikä ollenkaan paha – jos itse niin päättää.

Pictures By Mona Nieminen