VIIMEISET KAKSI VIIKKOA…

lokakuuhelsinki3

 

…ovat olleet täynnä muutoksia. Uusi työ, uusi kaupunki, uusia ihmisiä, uusi päivärytmi, uusi sali, kahden paikan välillä asuminen (joita molempia saan kutsua kodiksi, kiitos elämässäni olevien ihanien ihmisten  <3), etäsuhde ja mitähän vielä? Noh, eiköhän siinä ollut muutamalle viikolle muutoksia yhden ihmisen tarpeiksi. Kaiken lisäksi vedän parhaillaan läpi 19 päivän työputkea, aikaa blogille ei siis ole juuri liiennyt. Oikeastaan en ole avannut koko tietokonetta kuin kaksi kertaa tässä muutaman viikon aikana, ja niinäkin vain katsoakseni hetken jotain hömppä sarjaa aivojen nollaamiseksi.

Tällä hetkellä siis vietän 5 päivää viikossa Helsingissä, jossa teen 3 kuukauden harjoittelua itselleni hyvin mieluisassa ja koulutustani vastaavassa työssä. Työ on hektistä, paljon uutta opittavaa ja sisäistettävää tulee jatkuvalla syötöllä. Ympärillä on kuitenkin huippu tiimi, jonka kanssa on ilo työskennellä. Sen lisäksi teen siis vielä viikonloppuja vanhassa työpaikassani, joten vapaapäiviä ei ole juuri näkynyt. Tilanne on kuitenkin väliaikainen, ja treenien tuomalla energialla ja kunnon yöunilla jaksaa kyllä!

Kaiken muutoksen ja kiireen keskellä koen kuitenkin olevani onnellisempi kuin hetkeen. Iso ja pelottava askel, jonka ottamista pohdin tovin, käänsin ja väänsin eri vaihtoehtoja.  Vaikka tulevasta ei juuri tietoa olekaan, olen jollain kumman ilveellä oppinut elämään päivä kerrallaan. Nauttimaan epävarmuuden mukanaan tuomista mahdollisuuksista.

Pikku hiljaa alan olla tottunut kaikkiin muutoksiin, uusi itselle sopiva päivärytmi on löytynyt ja hieman erikoinen tilanne alkaa tuntua normaalilta. Josko vielä ujuttaisi jonnekin väliin aikaa blogeille (niin omalle kuin muidenkin) sekä muulle somelle, sillä ne ovat niitä asioita joista itse ammennan hurjasti inspiraatiota ja iloa elämääni.

lokakuuhelsinki1lokakuuhelsinki2

Wearing

Jacket / REISS

Knit / By Malene Birger

Scarf / Acne

Beanie / HPI of Sweden

Pictures by Selen Ahishali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s