DIY KUKKASEPPELE

diykukkaseppele8

Viikonlopun rientoihin tarvitsin kukkaseppeleen, ohjeeksi annettiin että sekä kauppojen valmiit että itse tehdyt kelpaavat. Päätin tarttua tuumasta toimeen ja tehdä moisen itse, vaikken ole aiemmin kunnon kukkaseppelettä tehnyt (heiveröistä kuvausrekvisiittaa ei lasketa!), mutta onneksi aina voi oppia uutta!

Kesäinen Suomen luonto on nyt kauneimmillaan, joten vuodenaika on otollinen oman luonnonkukkaseppeleen tekemiseen. Omat kukkani keräsin ihan vain lenkkipolun varrelta, mutta autotienpientareet tai oma puutarha ovat varmasti vieläkin parempia apajia. Seppelettä on helppo varioida oman makunsa mukaan valitsemalla eri värisiä, kokoisia ja paksuisia kukkia. Lisäksi mukaan voi kiinnittää heiniä, versoja tai vaikkapa käpyjä – vain mielikuvitus on rajana! Muista kerätä tarpeeksi kukkia, etenkin tiiviiseen seppeleeseen uppoaa yllättävän paljon materiaalia.

Luin jostain että kukat on parasta kerätä aamulla, tällöin niillä on hyvä nestejännitys. Päivällä tai illalla kerättyjen kukkien kannattaa antaa levätä yön yli maljakossa.

diykukkaseppele4diykukkaseppele2

TARVIKKEET:

  • Rautalankaa – paksumpaa seppeleen kehikoksi, ohuempaa kukkien kiinnittämiseen
  • Maalarinteippiä tai kukkateippiä
  • Sakset
  • Kukkia – eri pituisia, värisiä ja kokoisia

Aloita muotoilemalla paksummasta rautalangasta suurinpiirtein pääsi kokoinen kehikko. Teippaa rautalanka kukka -tai maalarinteipillä, se estää kukkia liukumasta rautalangan pinnalla. Tee kehikon päähän lenkki ja kieputa se kiinni ohuemmalla rautalangalla.

Leikkaa kukat; jos haluat tiiviin seppeleen leikkaa varret lyhyiksi, jos taas ilmavamman seppeleen jätä varret pitkiksi. Aloita punominen kovavartisilla kukilla, jotta seppeleen pohjasta tulee tarpeeksi jämäkkä. Kiinnitä kukat kieputtamalla ohuemmalla rautalangalla. Lisää kukkia oman mauan mukaan aina samalle puolelle, seppeleen ulkonäkö muuttuu sen mukaan punotko kukkia tiheästi vai väljemmin. Pituutta kannattaa sovittaa teon aikana! Kun olet punonut kukkia omaan päähäsi sopivalle matkalle rautalankaa, kiepsauta vapaana oleva pää alkupäähän tekemääsi lenkkiin ja seppele on valmis!

diykukkaseppele5diykukkaseppele6diykukkaseppele7

Suihkuta kukkien päälle vielä hieman vettä, jotteivat ne kuivi ennen käyttöön ottoa. Mahdollinen säilyttäminen kannattaa tehdä kelmun alla, viileässä tilassa.

Seppeleen teko on helppo ja halpaa hupia! Kannattaa kuitenkin varautua pieneen sotkuun, sillä siltä en ainakaan itse välttynyt…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s