CÉLINE NEW AUDREY IN ACTION

celinenewaudreyoutfit5.jpg

Uudet aurinkolasit pääsivät käyttöön pikemmin kuin arvasinkaan, sillä eilen harmaalta näyttänyt aamu muuttui keskipäivään mennessä kunnon auringonpaisteeksi! Ja sekös minut iloiseksi teki, olen nimittäin täysin hullaantunut näihin laseihin – siinä määrin, että kysyin eilen useaan otteeseen onko ihan ok pitää niitä sisälläkin, heh. Ainakin tietää tehneensä hyvän ostoksen, sillä jos ostan jotain uutta enkä halua ottaa sitä käyttöön heti, tiedän ettei se tule tulevaisuudessakaan nousemaan suosikkieni joukkoon.

Aurinkolasien lisäksi myös mekko on suht tuore hankinta, joka printtikuviollaan kiinnitti heti huomioni Lindexin näyteikkunassa. Tarvitsee muuten mainita, että Lindexillä oli kaiken kaikkiaan todella paljon ihania kesävaatteita – etenkin mekkoja tuntui löytyvän toinen toistaan ihanimmissa kuoseissa. Olenkin naureskellut ystävilleni, että kesäisin musta tulee kunnon hippi; voisin liihotella ympäriinsä rennon letkeissä maximekoissa ja farkut jäävät tyystin niin sanottujen huitulahosujen jalkoihin.

Tänään ilma näyttääkin sitten jälleen sateiselta, mutta toivotaan että Juhannukseksi saadaan vesisateen sijaan auringonpaistetta – ja sitä myöden käyttöä myös aurinkolaseille ja kesämekoille 😉

celinenewaudreyoutfitcelinenewaudreyoufit7celinenewaudreyoutfit6

Wearing

Jacket / Forever 21

Dress / Lindex

Shoes / Converse

Bag / LV

Sunglasses/ Céline

Pictures by Mona Nieminen

5 kommenttia artikkeliin ”CÉLINE NEW AUDREY IN ACTION

    • Kiitos Jenna! Mulla on isoin, eli GM 🙂 Oon ollu huippu tyytyväinen; ollut KOVASSA käytössä jo liki 6 vuotta ja ainoastaan kauniisti patinoitunut. Sisään mahtuu paljon tavaraa, mulla usein läppäri, treenikamat, eväät ym. Miinuksena toki se, että täytenä todella painava. Mutta mikä iso, täyteen ahdettu laukku ei olisi :’D

      Tykkää

  1. Heippa Siiri! Oli pakko tulla kysymään, ollaankohan oltu samalla luokalla matkailuvirkailijan tutkinnossa aikanaan? Näytät tutulta ja nimikin täsmää. Anyways, ihanaa alkavaa viikonloppua! 🙂

    Tykkää

    • Moikka Kristiina! En ole kyseistä alaa ikinä opiskellut, joten siellä on sitten ollut joku look alike!:’)

      Mukavaa kesää, oon sun blogia seuraillutkin silloin aikoinaan useamman vuoden – kivan kun kirjoitat taas!:-)

      Tykkää

      • Heippa! No todellakin on ollut look alike! 🙂 Joskus törmää tällaisiin. Kiva kuulla! Ihanaa kesää kaunis Siiri 🙂

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s