YSTÄVYYDESTÄ

ystävyys.jpg

Heippa hei vaan taas täältä koti-Suomesta! Paluulennolla tuli nukuttua vain muutama vaivainen tunti, sillä muuten matkat molempiin suuntiin kuluivat leppoisasti elokuvia ja tv-sarjoja katsellen (vinkki vitonen jännityksen ystäville; Blindspot, ihan huikean hyvän oloinen tv-sarja! Sekoitus CSI:ta, Kadonneen Jäljillä ja Orphan Blackia, muutaman jakson perusteella en voi kuin suositella!). Lentomme laskeutui Helsinkiin eilen Suomen aikaan aikaisin aamulla, ja jollain ihmeen keinolla onnistuin sinnittelemään hereillä koko eilisen päivän. Se tuntui todellakin suoranaiselta ihmeeltä, mutta tiesin että rytmistä oli saatava kiinni, eivätkä koko päivän mittaiset päiväunet olisi tuota juuri edistäneet. Päätin siis purkaa matkalaukun samantien, käydä salilla sekä täyttää tyhjyyttä ammottavan jääkaapin. Illalla uni tuli kuitenkin vikkelään, ja aamulla 13 tunnin yöunien jälkeen olo alkoi jo olla suhteellisen normaali. Minulla jetlag on aina sellainen krapulalta tuntuva paha olo, suoranainen oksetus, johon yhdistetään vielä unen puutteesta johtuva loputon väsymys – ainoa pidempien matkojen matkustamisen miinuspuoli.

Lomamme oli kaikin puolin todella onnistunut, täysi kymppi ja juuri sitä mitä tohtori tilasi. Suurin kiitos ja kunnia siitä menee tietenkin matkaseuralleni, parhaalle ystävälleni Jennille – joka olikin jo kirjoitellut muutaman sanan meidän ystävyydestämme, mutta olin tätä asiaa itsekin pohtinut joten halusin myös jakaa ajatuksiani ystävyydestä.

Ystävyys on kovin hassu asia; sitä vain kohtaa ihmisen, ihmisen josta pitää, jonka seurassa  on helppo olla ja sitten sitä vain alkaa viettämään aikaa yhdessä. Sellaisen ihmisen löytäminen, joka samaistuu meidän omiin tunteisiimme on maailman suurin onni. Harvassa ovat ne ystävät joille voi kertoa kaiken, niin onnen kuin murheetkin – ja ennen kaikkea sellaiset jotka aidosti reagoivat niihin ymmärtäen, tukien ja iloiten. Ystävät voivat, ja saavatkin toisinaan olla eri mieltä, mutta ystävä ei koskaan puhu sinusta pahaa tai halua sinulle pahaa. Ystävä osaa ohjata eksyneen takaisin tielleen, olla tarpeen tullen tiukka, kertoa totuuden ja jakaa mielipiteensä silloin kuin sitä tarvitaan. Ystävä osaa kuitenkin myös olla hiljaisena tukena, antaa toisen harhailla ja löytää suuntansa omalla tapaansa. Ystävyys on täydellinen balanssi kahden ihmisen välillä.

Minä en ole ikinä viihtynyt suuressa porukassa, enkä ole pyrkinyt haalimaan ympärilleni kasoittain kavereita ja tuttuja. Olen toki sosiaalinen, osaan olla ihmisten kanssa, mutta jos totta puhutaan vietän aikaa mieluummin kahden kesken läheisteni kanssa. Minua on kuitenkin siunattu joukolla sydänystäviä – eri elämänvaiheissa tielleni tulleita ihmisiä, muutoksista huolimatta matkassa mukana pysyneitä sielunsiskoja. Sellaisia ihmisiä joiden kanssa tarina jatkuu aina siitä mihin se on viime tapaamisella jäänyt, oli siitä sitten aikaa muutama päivä tai jopa kuukausia.

Kaikki ystäväni ovat omalla tavallaan vaikuttaneet minuun ja elämääni, jokainen on yhtä tärkeä eikä toinen ole toisesta pois. Joidenkin ystävien kanssa yhteydenpito on toki syystä tai toisesta hiipunut, mutta ehkä toisten ihmisten on tarkoitus viipyä elämässä vain tietyn hetken, tietyn ajanjakson ajan, opettaen jotain mitä voimme vain häneltä oppia. Ystävyys on sekään loppu peleissä ani harvoin läpi elämän kestävä ihmissuhde, se voi tulla tiensä päähän mitä erilaisemmista syistä, eikä se ole mitenkään immuuni elämän erilaisille mylleryksille. Kaikkia ihmissuhteita ei ole tarkoitettu kestämään ikuisuuksia, eikä se muutaman vuoden kestänyt ystävyys ole yhtään sen huonompi kuin elämänmittainenkaan. Ystävyys on vapaaehtoista, sen on oltava kahden kauppa, tasavertainen liitto jossa ei voi väkisin roikkua tai jossa ei voi pakottaen toista pitää. Joskus irtipäästäminen on ainoa oikea vaihtoehto, se voi olla teko jolla kunnioittaa yhteisiä muistoja. Joskus tiet erkanevat ilman sen suurempaa draamaa. Tämän ymmärtäminen ja oivaltaminen on ollut minulle todella helpottava ja vapauttava asia, olen nimittäin luonteeltani sellainen että jään helposti murehtimaan menneitä asioita, haikailemaan takaisin johonkin menneeseen. Tänä päivänä olen kuitenkin kiitollinen ja onnellinen jokaisesta ystävästä, oli heidän kanssaan jaettu yhteinen matka sitten minkä mittainen tahansa.

Jenni on minun sukulaissieluni ja sydänystäväni. Ihminen, joka tekee jo pelkällä olemassaolollaan maailmastani paremman paikan. Meidän ystävyytemme on monestakin syystä jotain todella ainutlaatuista ja erityistä. Olemme kokeneet ja nähneet yhdessä paljon, jaamme sellaisia muistoja jotka saavat aina hymyn huulilleni. Meitä on jo useamman vuoden erottaneet tuhannet kilometrit, mutta se ei ole heikentänyt välejämme, päinvastoin! Ei kyse ole siitä miten paljon aikaa viime näkemisestämme on kulunut, vaan siitä miten haluan aina jakaa minulle tärkeitä hetkiä tuon ihmisen kanssa – ja vastaavasti miten haluan olla osana hänen elämäänsä.

Ihailen Jenniä hurjan paljon, hän on minulle suuri inspiraatio ja esikuva. Jenni on järjenääneni, mutta tarvittaessa hän osaa myös olla hiljaa ja antaa minun oppia asiat omalla tapaani. Teemme molemmat töitä ystävyytemme eteen, sillä kuten mikä tahansa ihmissuhde ei ystävyyskään kestä ilman huolenpitoa ja välittämistä. Perustamme on kuitenkin vahva, se kestää välimatkan ja elämäntilanteiden muutokset. Haluamme aina löytää aikaa toisillemme, oli se sitten yhteisen lomamatkan tai muutaman tunnin skypepuhelun verran. Meitä yhdistää huumorintaju, samanlaiset kiinnostuksen kohteet, uteliaisuus uusia asioita ja kokemuksia kohtaan sekä myös tietynlainen oman tilan tarve ja ymmärrys.

Meidän ystävyytemme on iloinen, se on naurava ja hervoton. Se on kuunteleva, välittävä  ja ymmärtävä. Se antaa tilaa kasvaa omillaan, mutta se on aina valmis neuvomaan ja antamaan apua. Se rakentuu kaikkien inside vitsiemme ja yhteisten muistojen varaan.

Ihanan yhdessä New Yorkissa vietetyn viikon jälkeen, loputtomien naurukohtausten saattelemana jaksaa taas muutaman kuukauden ennen seuraavaa näkemistämme – olen nimittäin menossa Elokuussa Jennin ja tämän poikaystävän vieraaksi Saksaan, innolla sitä siis odottaen!

”People come into your life and people go. But it’s comforting to know the ones you love are always in your heart. And if you’re very lucky, a plane ride away.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s