LOS ANGELES: UNIVERSAL STUDIOS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Universal Studios Hollywood oli yhteisymmärryksessä poikaystäväni kanssa paikka jonka halusimme ehdottomasti Los Angelesissa kokea – siitäkin huolimatta, että siihen todella sai kulumaan hyvän tukun rahaa sekä oikeastaan kokonaisen päivän verran aikaa.

Liput olimme ostaneet etukäteen netistä, sillä näin lippu on 10-25 dollaria edullisempi kuin portilta ostettuna. Lisäksi ei tietenkään tarvitse jonotella lippuluukulla, vaan pääsee turvatarkastuksesta suoraan teemapuistoon. Lippujen hinnat vaihtelevat sesongin mukaan, me maksoimme muistaakseni hieman päälle 80 dollaria per lippu. Autolla saapuessa päälle tulee vielä parkkimaksu, joka taisi olla 15 dollarin kieppeillä. Ei siis mitään ihan ilmaista lystiä, mutta todellakin sen arvoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAuniversalstudios11.jpgOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puisto on alueena aivan käsittämättömän laaja (kahdessa eri tasossa, joita muuten yhdistää neljät eri liukuportaat. Sai muuten mukavaa päiväjumppaa kun valitsi niiden sijaan ihan perinteiset portaat), ja vaikka mekin menimme paikalle heti alueen auetessa ja viivyimme pitkälle iltapäivään emme silti jaksaneet ihan jokaista nurkkaa koluta. Portilta saa onneksi helppolukuisen kartan ja ohjelmiston, joiden avulla oman päivän suunnittelu käy vaivattomasti. Lisäksi laitteiden arvioidut jonotusajat ovat kokoajan esillä ympäri puistoa. Suurista turistimääristä huolimatta, puisto oli mielestäni hyvin toimiva ja viihtyisä kokonaisuus. Olin lukenut etukäteen paljon kritiikkiä siitä miten jonottamiseen menee täällä tuhottoman paljon aikaa, mutta pakko todeta olevani positiivisesti yllättynyt siihen miten en turhautunut jonottamiseen kertaakaan! Jonottaminen oli tehty viihtyisäksi, eikä silloin tällöin vietetty pieni hengähdystauko muutoin vauhdikkaana päivänä haitannut laisinkaan. Toki jonojen pituus vaihtelee varmasti paljon sesongin ja sään mukaan, että ehkä osattiin vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Mene ja tiedä, mutta kauhutarinoita tuntien jonottamisesta ei tällä kertaa tule.

Mitä syömiseen tulee, niin meillä oli mukana omia eväitä mutta pitkän päivän kuluessa alkoivat Quest Bar- ja riisikakku varastot huveta ja jouduttiin turvautumaan puiston ravintola tarjontaan saadaksemme murua rinnan alle. Ennen varsinaista studio aluetta on laaja valikoima ruokapaikkoja, mutta tyhminä me emme tietenkään tajunneet että alueelta saa poistua, kunhan muistaa pyytää portilla leiman jonka kanssa sitten pääsee takaisin sisään. Itse alueella ei mitään kovin kummoista sapuskaa saa, mutta Starbucksin löytymisestä annan pisteitä. Jos jotain hieman tervellisempää mieli syödä, niin suosittelen vahvasti omien eväiden tai ainakin jonkin sortin naposteltavan mukaan ottamista. Myös vesipullot olivat riistohintaisia, joten omat vedet mukaan jos ei halua limsalla koko päivää porskuttaa – virvoitusjuomia nimittäin sai dollarilla, kun taas vesipullo maksoi neljä dollaria, makes sense?

Mielestäni päivän parasta antia oli ehdottomasti opastettu Studio kierros joka vie mm. Täydellisten Naisten ja Jurassic Parkin kulisseihin. Kunnon HP-fanina myös juuri avattu Harry Potter maa aiheutti monen monta ihastunutta huokausta; ihmeteltävää riitti niin valtavan kokoisessa Tylypahkassa kuin velhovarusteita myyvissä kaupoissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAuniversalstudios12.jpgOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Universal Studios Hollywood, 100 Universal City Plaza, Universal City

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s