LOS ANGELES: FOOD

Huh, miten aina tuntuukaan että reissun päällä sitä ajattelee kirjoittavansa postauksia näppäimistö sauhuten sitten kotiin palattuaan, mutta lopulta arki ottaa tiukkaan otteeseensa nopeammin kuin huomaatkaan ja postausten tekeminen vain venyy ja venyy… Ainakin minulle käy aina juurikin noin. Onneksi nämä aiheet ovat aikalailla ajattomia ja tiedän, että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy muutama Losiin piakkoin matkustava. Joten senkin uhalla että tuntuu vähän hölmöltä naputtaa tekstiä jostain mikä on tapahtunut jo viikkoja sitten (tähän väliin toinen huh, nimittäin sille miten aika on taas rientänyt!) niin kokosin viimein muutamia ruokaan liittyviä vinkkejä Los Angelesin matkaltamme.

Olin tutkinut ruokapaikkoja etukäteen ison liudan, mutta sen ohella päädyttiin muutamaan loisto mestaan ihan sattumalta. Yhtäkään ruokapettymystä ei reissulla koettu, score! Nenä, silmät ja nälkäinen masu harvoin ovat väärässä. Alla muutama oma suositukseni Los Angelesin loputtomasta ravintola -ja kahvilavalikoimasta. Reissussa ruoka ja siitä nauttiminen ovat yksi tärkein osa lomaa: syön sen mitä mieli tekee, silloin kun mieli tekee. Järki kuitenkin mukana, sen olen nimittäin oppinut että Reese’s övereistä ei tule kuin vatsakipua ja vetämätön olo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Urth Caffé/Several Locations

Useissa matkaoppaissa sekä blogeissa Urth Caffé oltiin hehkutettu siihen tahtiin, että sinne oli minunkin päästävä. Käytiin itseasiassa jopa kahdestikin: kahvilla ja lounaalla. Tarjonta on valtava joten valinnan vaikeudelta ei voinut välttyä, mutta intuitio oli kummallakin kerralla oikeassa ja nauttimani kahvi sekä ruoka olivat molemmat täyden kympin arvoisia.

Fratelli Café/7200 Melrose Ave

Meillähän oli majoituksena vuokrattu asunto, joten useat aamupalat syötiin ihan ”kotosalla”. Paras aamupala nautittiin kuitenkin suloisessa ja lämminhenkisessä Fratellissa, jonne navigoin meidät Yelp -aplikaation perusteella. Ja kyllä kannatti!

Pressed Juicery/Several Locations

Forget frozen yogurt, sillä frozen mehu jota tämä ketju tarjoili oli tajunnan räjäyttävää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Greenleaf/Several Location

Nopeaa, täyttävää ja maittavaa. Greenleaf tarjoaa mm. itse koottavia salaattiannoksia ja todella hyvää house lemonadea (en normaalisti ole hiilihapollisten juomien ystävä, mutta Losissa tuli juotua aina silloin tällöin ruuan yhteydessä ravintoloiden house lemoneideja). Jos salaatti ei innosta niin myös ”pääruokia” sai koota samalla pick’n mix idealla.

The Veggie Grill/Several Locations

Rakastan kasvisruokaa, ja Losissahan sitä sai! Ketjuravintola The Veggie Grill oli yksi reissun suosikeista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Farmer’s Market/6333 W 3rd St

Hedelmiä, elintarvike -ja lahjatavarakauppoja, ruokakojuja…tätä kaikkea on Westsidessa sijaitseva Farmer’s Market. Aivan markkina-alueen vieressä sijaitsee muuten valtavan kokoinen Whole Foods Market (minulle jo Lontoon ajoilta tuttu ruokakauppa), joka on vakio vierailukohde aina kun olen kaupungissa jossa se saatavilla on.

Yalla Mediterranean/Several Locations

Tänne välimerellisenruuan mekkaan meidät johti Instagram (suosittelen muuten tsekkailemaan ainakin Hungry in La instatilin jos olet suuntaamassa Losiin ja kaipaat lisää ruokapaikka vinkkejä. Muutenkin Instagramin perusteella ruokapaikkojen etsiminen on ihan huisin koukuttavaa hommaa. Itselleni ainakin kuvat ovat tärkeä kriteeri ravintolan valinnassa, ja tässä asiassa Instagram ei valehtele). Huisin hyvää, maistuvaa ja täyttävää pikaruokaa. Ja vieläpä todella edullisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Grand Central Market/317 S Broadway

Niin ikään ruokakojuja ja raaka-aineiden myyntiä pullollaan oleva kauppahalli. Farmer’s Marketissa riitti ehdottomasti enemmän katseltavaa, mutta lounastarjonta oli täällä mielestäni hitusen houkuttavampi. Lisää tietoa löydät täältä.

Poppy + Rose/765 Wall St.

Maittava ja kohtuu hintainen aamupala. Ja hei santsikuppi kahviakin kuului hintaan! Tämä söpö pieni kahvila sijaitsee muuten aivan LA Flowermarketin vieressä, joten suosittelen käymään samalla reissulla.

Le Pain/ 113 North Larchmont Boulevard (Larchmont) & 523 W 6th Street (Downtown)

Maa kuin maa, kaupunki kuin kaupunki, Le Pain ei petä koskaan. Suosittelen etenkin aamupalaa ja lounasta silmällä pitäen. Los Angelesissa lokaatioita on kaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LA Vegan/4507 S Centinela Ave

Hieman syrjemmässä sijaitseva pikkuriikkinen kasvisravintola jonne eksyimme aivan sattumalta, tarjoili maittavaa thaimaalaista ruokaa. Jälkkäriksi napattiin pannukakkuja, jotka suorastaan sulivat suussa.

SunLife Organics/Several Locations

Tämä viihtyisä ja raikas Malibusta lähtöisin oleva mehu -ja smoothiebar tarjosi minulle reissun parhaan frozen yogurtin. Kuvassa näkyvä heavenly niminen annos oli kirjaimellisesti taivaallista, eikä tuo smoothiekaan kuulemma pahaa ollut. Iloisesta palvelusta vielä paljon plussaa. Lokaatiot ja menun löydät täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokakauppaturismi on muuten yksi mieli puuhistani matkustaessani! Los Angelesissakin tuli koluttua yksi jos toinenkin ruokakauppa, ja niissä olisi voinut viettää aikaa ihan loputtomiin! Joten myös ihan tavalliset supermarketit kannattaa ehdottomasti katsastaa.

Ps. Tulipa nälkä

2 kommenttia artikkeliin ”LOS ANGELES: FOOD

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s